perjantai 10. tammikuuta 2014

07. Julkkisjuoruja ja suuteloita

Teemu oli niin surun murtama molempien vanhempiensa menetyksestä, että loput hänen teini-iästään tuntuivat kuluvan kuin sumussa. Teemu meni kouluun ja tuli takaisin ja hoiti taloutta parhaansa mukaan toivoen, että vanhempien jättämät perintörahat eivät loppuisi kesken ennen aikuisuutta. Toivottavasti Teemu ei joutuisi alentumaan myymään omaisuuttaan maksaakseen laskuja tai saadakseen ruokaa jääkaappiin.


On siis aika siirtyä elämässä eteenpäin Nuoreksi Aikuiseksi. (Todellisuudessa unohdin ottaa kuvia Teemun teini-iästä, mutta älkää huoliko, mitään jännittävää ei tapahtunut)


Vihdoin koulunkäynti on ohi, Teemu ajattelee haettuaan todistuksensa kaupungintalolta. En varmasti lähde yliopistoon, (älä huoli Teemu, ei sinulla olisi varaakaan) vaan voin vihdoin aloittaa laulajanurani ja lähteä tavoittelemaan mainetta ja mammonaa.

----- ----- -----


Eräänä aamuna postinhakureissulla Teemu tapaa postilaatikolla vanhan koulukaverinsa Tiia Minkkilän.


"Terve. Kiva nähdä pitkästä aikaa. Mitä sinulle kuuluu?" Teemu kysyy Tiialta.
"Ihana nähdä sinua. Minulla menee oikein hyvin, olen nykyään pienoinen julkkiskin." Tiia vastaa ja ottaa Teemua käsistä kiinni innoissaan.


Hmm, kenties Tiian julkisuus voisi auttaa minuakin urallani, Teemu pohtii ja miettii samalla miten voisi käyttää tilaisuuden hyväkseen, kunnes muistaa Tiian kouluaikaisen ihastuksen.


"Kuule, minun täytyy tunnustaa jotain," Teemu sanoo ja ilman varoitusta nappaa Tiiasta kiinni ja antaa tälle kunnon suudelman. Tiia on hetken aikaa hieman hämmentynyt, mutta vastaa kuitenkin suudelmaan.


"Olen ollut aina ihastunut sinuun, mutten uskaltanut sanoa mitään koulussa," Teemu sanoo suudelman jälkeen Tiialle. Tiia on vieläkin niin mykistynyt, ettei saa sanaa suustaan, hymyilee vain.

Tiia ei kuitenkaan tiedä, että Teemulla on myös muut motiivit mielessään. Todellisuudessa Teemu ei ole niin kovin ihastunut Tiiaan, vaan haluaa käyttää tämän julkkisstatusta hyväkseen. Mutta voihan sitä tietenkin aina välillä vähän hauskaa pitää. Teemustahan on kehittynyt varsinainen naistenmies ja julkkishaukka.


Teemu huomaakin, että pian sana Tiian kanssa muiskuttelusta leviää ja Teemunkin julkisuusarvo nousee hieman. Pian Teemun vaivannäkö palkitaankin ja Teemu pääsee urallaan hieman eteenpäin ja esittämään ensimmäisen puistokonserttinssa.

2 kommenttia:

  1. Aika kiva lc, mutta mun mielestä edetään liian nopealla temmolla. :) Olisi parempi jos tekisit hieman pidempiä osia ja hidastaisit tahtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tää alku on ollut vähän säätämistä, mutta seuraavissa osissa olisi tarkoitus yrittää vähän hiljentää tahtia ja muutenkin lisätä vähän jotain mielenkiintoisempaa tapahtumaa.

      Poista