tiistai 7. tammikuuta 2014

04. Hääkelloja ja perheen perustamista

(kuvat puuttuvat vielä teknisten vikojen vuoksi)

Elämä alkaa vihdoin näyttää valoisalta. Talon laajennus nyt on vielä kesken tai oikeastaan mökin, koska eihän tuota hökkeliä nyt voi vielä edes taloksi nimittää. Mutta se kauan odotettu ylennys tuli tai oikeastaan parikin ja Mona löysi itselleen poikaystävänkin. Sattumaa on, että poikaystävä sattuu olemaan myös Monan pomo, mutta toivottavasti työkaverit eivät ole kovin närkästyneitä. Miehen ex-vaimo ei ole Monan suurin fani, mutta vetovoimalle ei aina voi mitään. Joskus rakkautta ei vain voi estää.

James taitaa olla kuitenkin melko vanhanaikainen ja haluaa edetä hitaasti, sillä Mona unelmoi jo hääkellojen kuminasta, mutta James ei ole vielä ihan samaa mieltä. Syksykin ehti jo kääntyä talveksi ennen kuin James suostuu vihdoin Monan kosintaan ja pari viettää pienen kahdenkeskiset häät.

Kovinkaan paljon rahallista omaisuutta James ei mukanaan tuo, mutta James parempi työpaikka takaa hieman mukavammat tulot, joilla saadaan perheen kotitaloa hieman laajennettua, ja taloon saadaan isäntäväelle oma makuuhuone. James omistaa myös oman auton, mutta siitä hän ei vielä halua luopua. Ei raha nyt vielä niin tiukassa ole, vaikka keittiö onkin edelleen yhdistettu keittiö, ruokailutila ja eteinen. Nyt talossa on sentään erillinen makuuhuone ja kylpyhuone. Keittiössäkin on sen verran ylimääräistä tilaa, että Mona saa hankittua muutaman istutusruukun ja saa siirrettyä osan rakkaista kasveistaan sisään talvea turvaan.

Perheenlisäystäkin olisi pian varmaan hankittava, sillä James on Mona melko paljon vanhempi ja alkaa jo pian lähestyä kultaisia eläkepäiviä. Mona haluaa kuitenkin saada uransa hieman vakaammalle pohjalle ennen äitiyslomalle jäämistä ja täytyyhän tuoreen parin nyt saada hetki aikaa olla kahdestaankin.


James on kuitenkin sitä mieltä, että hänen tuloillaan perhe pärjää vallan mainiosti. Eihän hän tästä enää nuorrukaan, eikä pian jaksa enää ruveta vauvanhoitajaksi. Ahkeran yrittämisen seurauksena pari siis alkaakin piakkoin odottaa lasta ja James joutuu luopumaan rakkaasta autostaan, sillä täytyyhän tulevalla vauvalla nyt oma huone olla. Pitkin hampain James myy siis autonsa ja näin perheen taloa saadaan laajennettua ja remontoitua. Vanhempien makuuhuoneen viereen lisätään vauvalle oma huone, vanha pieni keittiö remontoidaan virallisesti eteiseksi, taloon lisätään olohuone ja uusi keittiö rakennetaan talon perälle ja sen yhteyteen Monan kasveille oma kasvihuone lasiseinillä. Monan mielestä uudet laajennukset ovat liian isoja heidän tavaramäärälleen, mutta James on sitä mieltä, että on helpompi rakentaa iso talo, johon hankitaan myöhemmin lisää tavaraa, kuin laajentaa pientä taloa aina, kun tavaramäärä lisääntyy. Uudet huoneet kaikuvat tyhjyyttään, mutta ainakin perheellä on tilaa kasvaa.


Pian koittaakin jo synnytyksen aika. Piinallisen ponnistuksen jälkeen pari toivottaa tervetulleeksi potran pojan, joka saa nimekseen Teemu. Näin onnellinen pieni perhe on valmis suuntaamaan kotia kohti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti