tiistai 14. tammikuuta 2014

08. Lemmenlumoa

 
 Viimeksi tapahtunutta:
Vanhempansa teininä menettänyt Teemu kasvoi nuoreksi aikuiseksi ja päätti lähteä nyt tavoittelemaan unelmaansa laulajana. Julkisuuteen nousu ei ole kuitenkaan helppoa, joten Teemu päättää käyttää hyväkseen entistä koulukaveriaan Tiiaa julkkisstutuksensa kohottamiseen.

------
 
(Tästä osasta puuttuu paljon kuvia, joten tekstiä sitäkin enemmän. Jostain syystä osa kuvista on kadonnut jonnekin bittiavaruuteen, eikä niitä löydy mistään. Jouduin siis taas kerran vähän soveltamaan ja kikkailemaan ja hyppäämään joidenkin kohtien yli, kun tiettyjä tilanteita en pystynyt enää lavastamaan uudelleen.)
 
------
 
Teemun heilastelu Tiian kanssa on kohottanut huomattavasti Teemun julkkisasemaa ja on tuonut kaivattua noususuhdannetta Teemun laulajanuralle, josta Teemu nauttii täysin rinnoin.
 


 

 Superjulkkis Teemu ei ihan vielä ole, mutta kirkuva fanilauma seuraa silti Teemua tämän keikoille. Kenties syynä on Teemun uskomaton omistauminen uralleen ja valloittava lavakarisma.
 
 

Teemun mielestä oli myös aika vaihtaa hieman tyyliä. Teinitukka sai lähteä ja tilalle tuli hieman aikuisempi tyyli. Täytyyhän sitä nyt miehenkin vähän ulkonäköään hoitaa.
 
Tiian julkisuus on auttanut Teemua paljon, mutta Teemu alkaa huomaamaan, ettei enää tarvitsekaan välttämättä Tiian seuraa, vaan ihmiset huomavat ja tunnistavat hänet kaupungilla ilman Tiiaakin. Tiian seura on kyllä ihan mukavaa, mutta jotenkin Teemusta tuntuu, että Tiia on muuttunut. Jokin Tiiassa on erilaista. Hän on muuttunut kumman takertuvaksi ja jotenkin Teemusta tuntuu siltä, että jokin ei ole nyt ihan kohdallaan. Olisikohan aika siirtyä eteenpäin? Teemusta tuntuu, että Tiian seurasta saattaa olla pian haittaa enemmän kuin hyötyä. Teemu ja Tiia puhuvat edelleen päivittäin puhelimessa, mutta Tiia ei jostain syystä halua tulla koskaan vierailulle tai lähteä Teemun kanssa kaupungille päivisin. Tiian käytös alkaa olla hieman rasittavaa.
 
------

 
Yhtenä kylmänä syysaamuna Teemu on taas tuttuun tapaan hakemassa päivän lehteään, kun huomaa farkkutakkisen nuoren naisen pihallaan.
 

"Hei, olen Alice. Anteeksi, että seison pihallasi. Odotan ystävääni, jonka piti jo tulla hakemaan minut. Kähelin tässä edestakaisin, kun on hieman viileää."
 
 
"Sopisiko sinulle, jos tulisin sisälle odottelemaan? En ollut varautunut näin kylmään ilmaan ja ystäväni olisi todella pitänyt jo tulla?"
 
 
Teemu tuijottaa sanattomana lumoavan kaunista muukalaista, joka on eksynyt hänen pihalleen. Alicessa tuntuu olevan jotain suorastaan lumoavaa, eikä Teemu saa silmiään irti hänestä. Teemu on jo kutsumassa Alicea sisään, kun tämä aivan yhtäkkiä nappaa Teemun kuumaan suudelmaan. Teemu on suorastaan sulaa vahaa Alicen syleilyssä, eikä edes ajattele vastustavansa tätä huumaavaa naista. Kaikki ongelmat Tiian kanssa unohtuvat. Koko Tiia unohtuu.
 
 
Kaikki järkiajatukset ovat kadonneet Teemun päästä ja tilanne eteneekin hyvin pian makuuhuoneen puolelle.
 
 
"Moikka, minun täytyy lähteä nyt. Kyytini taisi saapua. Kiitos, kun sain tulla sisälle lämmittelemään. Katsellaan." Alice häipyy yhtä nopeasti, kun ilmestyikin Teemun ollessa täysin ymmällään. Mitä oikein tapahtui? Ei tämä ole normaalia käytöstäni. Kuin jokin lemmenloitsu olisi vallannut minut. Koko tapahtuma tuntuu Teemusta kuin unelta. Olisikohan se edes todellista.
 
 
Alice lähtee talosta äärimmäisen tyytyväisenä itseensä. Lumikin on sulanut Alice ja Teemun lyhyen kohtaamisen aikana. Kummallista.
 
Mitä on oikein tekeillä? Mikä Tiiaa vaivaa ja mitä Teemu aikoo tehdä asialle? Kuka Alice on ja mistä hän tuli? Ja miksi? Näemmekö häntä enää? Se selviää ehkä seuraavassa osassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti