perjantai 31. tammikuuta 2014

11. Avioliiton onnea(ko?)

Viimeksi tapahtunutta:
Teemu tapasi mystisen kauniin Alicen eräänä päivänä ja lumoutui tämän kauneudesta. Alice vietteli Teemun päätyi tämän sänkyyn. Tapaamisen jälkeen Alice katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin, mutta muutaman viikon kuluttua palasi koputtelemaan Teemun ovea kertoen olevansa raskaana. Alice uhkaa paljastaa syrjähypyn Teemun entiselle tyttöystävälle ja lehdistölle, ellei Teemu mene naimisiin hänen kanssaan naimisiin. Vastahakoinen Teemu suostuu kuitenkin ehdotukseen taatakseen lapselle onnellisen tulevaisuuden.



Teemun ja Alicen avioliitto ei alkanut varsinaisesti kovin vakaalta pohjalta. Ei sen puoleen, eipä liitto rakkauteen perustunutkaan, vaikka Teemu toivoikin oppivansa ennen pitkää rakastaan vaimoaan. Liiton tarkoituksena oli kuitenkin turvata onnellinen ja vakaa lapsuus parin yhteiselle tulevalle lapselle.

Teemu jatkaa edelleen esiintymistä ja toivoo, ettei lehdistö saa vielä tietää hänen pika-avioliitostaan Alicen kanssa. Olisi hyvä, jos Alice ensin asuisi hänen luonaan hetken ennen kuin media saisi tietää avioliitosta ja tulevasta lapsesta. Tottahan Teemu sen ymmärtää, ettei asian paljastumista voi välttää, mutta ehkä sitä voisi kuitenkin lykätä vielä edes hetken.


Alice taas on aivan onnessaan. Vihdoin hän löysi tarpeeksi hyväuskoisen hölmön, jonka pystyi nappaamaan saadakseen haluamansa elämäntyylin. Teemu ei kuitenkaan ole aivan niin rikas ja menestyvä kuin Alice oli luullut. Onhan tämä nyt tietenkin parempi kuin se luukkuu, jossa Alice ennen oli asunut, mutta ei tämä nyt mikään luksuslukaali ollut. Ja koska Alice oli luonteeltaan melkoinen pummi, hänellä ei ollut aikomustakaan hankkia oikeaa työpaikkaa. Kirjailijanurasta Alice oli kyllä aina haaveillut, mutta ehkä nyt voisi vain vähän aikaa laiskotella ja nauttia avioliiton onnessa.


Hah, siinäpä vasta vitsi, Alice ajatteli heti perään. Eihän tämä mitään rakkautta ole, mutta mikäs tässä ollessa. Tavoite on saavutettu ja kala on koukussa, hän vielä hykerteli ja käänsi telkkarin kanavaa ja yritti löytää mukavampaa asentoa.


Teemun tulee keikalta kotiin ja Alice istuu edelleen sohvalla katselemassa telkkaria. "Etkö ole mitään muuta tehnyt koko päivänä?" Teemu kysyy hieman ärtyneenä. Alice on muutaman päivän vain laiskotellut, eikä ole laittanut tiskejä koneeseen.
"Sain kyllä hyvän idean kirjaan, jota aioin aloittaa kirjoittamaan." Alice vastaa sohvalta. "Minun tuli vain niin kamalan huono olo, etten jaksanut keskittyä. Tarvitsisin uuden tietokoneenkin, koska vanha on niin huono. Ei tuolla saa mitään tehtyä. Voisitko kulta hankkia uuden koneen? Ehkä pääsisin sitten vauhtiin kirjoittamisen kanssa. Ai niin, palkkasin muuten meille kodinhoitajan. Eihän se haittaa? Selkänikin on ollut niin kipeä, etten oikein voi kotitöitä tehdä."


Uusi tietokone ja kodinhoitajakin, Teemu ajattelee. Kuinka varakkaana hän minua oikein pitää?
"Ei tietenkään haittaa," hän kuitenkin vastaa. "Ethän tietenkään voi rasittaa itseäsi. Yritän käydä ostamassa uuden tietokoneenkin pian, niin pääset työskentelemään. Menen nyt käymään suihkussa."


Suihkusta tultuaan Teemu törmää keittiössä uuteen kodinhoitajaan, joka ei kuitenkaan näytä kovin ahkeralta, vaan lähinnä venyttelee, kun töitäkin pitäisi tehdä. "Hei. Anteeksi, selkäni on ollut viime aikoina hieman jumissa, joten sitä pitää välillä vähän venytellä. Jatkan töitä aivan pian."


Teemu nyökkää tervehdyksensä sisäkölle ja jatkaa matkaansa jääkaapille. Ilmeisesti hän ei siis laiskotellutkaan, Teemu ajattelee. Ei kai pitäisi aina tuomita ihmisiä ensisilmäyksellä. Ainakin naisessa on silmäniloa, jos ei muuta.

~~~~~~~

Teemun ja Alicen elämä jatkuu samanlaisena. Teemu kävi ostamassa Alicelle uuden tietokoneen, mutta ei tämä ollut ainakaan töitä sillä tehnyt. Lähinnä kai vain pelannut ja chattaillut ihmisten kanssa. Teemua alkoi pikku hiljaa todella ärsyttämään. Alicen todellinen luonne alkoi paljastua. Alice oli laiska ja epäsiisti ja varsinainen pummi. Kirjailijanurastakin haaveilu taisi olla pelkkää puppua. Alice tuskin oli tehnyt päivääkään töitä elämänsä aikana.


Taas Alice istui katsomassa telkkaria Teemun tullessa kotiin.
"Kuule, voisit välillä tehdä jotain muutakin, kun vain laiskotella kaiket päivät," Teemu sanoo.
"Joo, niin voisinkin, jos oloni ei olisi niin huono koko ajan." Alice vastaa.


"Miten sinulla voi olla niin huono olo koko ajan? En ole edes nähnyt sinun koskaan oksentavan, mutta silti väität olevasi huonovointinen koko ajan. Vatsasikaan ei ole kasvanut yhtään. Oletko edes todella raskaana?" Teemu ärähtää.


"Tietenkin olen. En kai valehtelisi sellaisesta. Minkälaisena ihmisenä sinä minua oikein pidät? Kaikkien vatsa nyt ei vaan kasva samalla tavalla ja toisillä on huonompi olo kuin toisilla. Minkä minä sille mahdan, ettet ole koskaan kotona kuuntelemassa oksenteluani." Alice huutaa takaisin ja lähtee huoneesta ovet paukkuen ja kiukusta kihisten.


Teemu on epätoivon partaalla. Avioliitto ei todellakaan ole sellaista, kun hän olisi kuvitellut. Alicen kanssa oli aivan mahdoton tulla toimeen. Teemu katuu syvästi sitä päivää, kun tapasi Alicen. Mitä ihmettä tästä liitosta muka tulee? Ei tämä voi olla tällaista aina. En kestä tätä, Teemu suree. Tunnen oloni niin huijatuksi.

Samaan aikaan toisessa huoneessa Alice miettii, mitenköhän Teemu reagoi, kun kuulee totuuden Alicesta. Tämä ei nyt ole sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Kohta salaisuuteni paljastuu väistämättä, ellen saa korjattua asiaa. Vielä on vähän aikaa, mutta kohta on myöhäistä. Onneksi olemme jo naimisissa, ehkä voin jotenkin kääntää asian voitokseni. Suunnitelman on pakko onnistua tai olen pian taas taivasalla.

~~~~~~~
 
Seuraavassa osassa saamme tietää enemmän Alicen salaisuudesta. Mikä se voisi olla? Ja mikä onkaan avioliiton kohtalo?


perjantai 24. tammikuuta 2014

10. Yllättäviä kohtaamisia

Aika kuluu ja Teemun mielessä pyörii edelleen Tiian uhkaus. Tiiaa ei ole näkynyt missään, mutta Teemulla on koko ajan sellainen tunne, että hän on joutunut vihamielisen vampyyrin kohteeksi. Tunne ei häivy edes kotona turvallisesti keksellä päivää seinien sisällä. Teemusta on tulossa hermoraunio, mutta hänen on silti yritettävä jatkaa elämäänsä tuttuun tapaan. Keikkailu siis jatkuu, mutta Teemu on huippuvarovainen siitä minne menee, milloin ja kenen kanssa.

Tilanne alkaa hieman rauhoittua, kun Tiian kostoa ei näy, eikä kuulu. Teemu alkaa ottaa hieman rennommin, eikä säiky enää kaikkea ulkona liikkuvaa otusta.

Eräänä päivänä ovikello kuitenkin soi. "Kuka kumma siellä voi olla? En ole pyytänyt ketään kylään." Teemu miettii kävellessään ovelle. Ei se ainakaan Tiia voi olla, nythän on päivä.


Ovella seisoo Alice. Teemu mykistynyt, koska oli jo unohtanut naisen olemassaolon.

"Terve, ihana nähdä. Kuule, minulla olisi vähän asiaa. Voinko tulla sisään?" Alice sanoo heti, kun Teemu avaa oven.

Teemu on hämillään Alicen yllättävästä paluusta, mutta hän astuu kuitenkin ulos kuuntelemaan Alicen asian, koska Tiiasta oppineena hän ei aio päästää vieraita kynnyksensä yli niin helpolla.


"Muistathan viime tapaamisemme ja miten se suijui?" Alice aloittaa. "Homman nimi on nyt se, että olen raskaana ja haluan, että menet kanssani naimisiin, jotta lapsi saa vakaan kodin. Tiedän, että omat vanhempasi kuolivat, kun olit nuori, joten haluat varmasti omalle lapsellesi parhaat mahdollisuudet ja kaksi vanhempaa. Eikö olekin ihanaa, sinusta tulee isä."

 

Teemu on täysin sanaton. Miten tämä voi olla mahdollista. Eihän hän voisi naida täysin tuntematonta ihmistä vain pelkän raskauden vuoksi. Ja mistä ihmeestä Alice voi tietää, mitä Teemun vanhemmille tapahtui? Siitähän oli aikaa jo vuosia, eikä Teemu mielellään puhunut hänelle kipeistä asioista kenenkaan kanssa, ei varsinkaan lehdistön.


 

"Tiedän, että tämä tulee vähän äkkiä ja olet varmasti hieman vastahakoinen. Haluan kuitenkin sanoa, että olen päättänyt, että menet naimisiin kanssani keinolla millä hyvänsä. Ethän varmasti halua, että media saa tietää pikku syrjähypystäsi ja aviottomasta lapsesta. Ja entä entinen tyttöystäväsi? Hän ei varmaan myöskään ilahtuisi siitä, että kuulisi sinun pettäneen häntä, kun olitte vielä yhdessä. Vampyyrit kun ovat niin epävakaita ja äkkipikaisia, ties mitä hän tekisi kuullessaan uutisen. Jos nait minut, voin taata, ettei hän tule enää koskaan lähellesi."


Teemu ei nähnyt asiassa muita vaihtoehtoja, kun suostua. Pääsisi hän ainakin Tiiasta eroon ja saisi oman lapsen. Alicen kauneuskin oli niin lumoavaa, että ehkä avioliitto voisi onnistuakin. Olihan aikoinaan tapana, että vanhemmat järjestivät lapsensa avioliiton, eikä pari tuntenut tai rakastanut toisiaan etukäteen. Tilanne ei ollut nyt ihan samanlainen, mutta ehkä Teemu oppisi rakastamaan Alicea. Ja jos ei, niin olihan sitä monia rakkaudettomia avioliittojakin. Ainakin Teemun maine säilyisi. Onnellinen Alice muiskauttaa pusun edelleen hieman hämmästyneen Teemun huulille.

-------
 


Niin siis vietettiin häitä. Alicen maha ei ollut vielä kasvanut, mutta Teemu ei silti halunnut antaa aihetta juoruilulle, eikä muutenkaan ollut kovin innostunut koko liitosta, joten he pitivät vain pienet kahdenkeskiset häät ilman suuria juhlallisuuksia ja Alice muutti Teemun taloon.

Avioliitto ei ole kuitenkaan aivan sitä, mitä Teemu kuvitteli, eivätkä asiat suju todellakaan odotetulla tavalla. Siitä lisää sitten seuraavassa osassa.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Peliongelmia

Hieman tällaista pientä ilmoitusluonteista asiaa, joka vaikuttaa Munsterien tarinaan ja omaan pelaamiseeni.

Tietokoneeni on rikki. Tai ei varsinaisesti rikki, mutta niin huonossa kunnossa, että jostain syystä peli ei enää toimi kunnolla, tallentaminen ei toimi kunnolla ja peli kaatuilee. Olen palannut peliä kuitenkin jo seuraavaan sukupolveen asti ja otin kaikki kuvatkin valmiiksi. Nyt kuitenkin kuvat ovat jostain syystä kadonneet johonkin taivaan tuuliin, eikä niitä löydy mistään. Kaikki kuvat nykyisestä tilanteesta seuraavan simin syntymään ovat siis tuhoutuneet. Yritän lavastaa mahdollisimman paljon sunnitellusta tarinasta uudelleen, mutta osa ei vain ole mahdollista. Pahoittelen siis jo etukäteen sitä, että seuraavat osat tulevat olemaan puuttellisia kuvien suhteen. Joudun myös ehkä vähän muuttamaan tarinaa siltä osin miten kerron sitä.

Uusi tietokone on tilattu ja sen pitäisi tulla kuukauden sisällä, jonka jälkeen Munsterit tietenkin muuttavat uudelle tietokoneelle, joka toivottavasti toimii nykyistä paremmin. Siihen asti kuitenkin pahoittelen puutteellisia tarinoita ja surkeita kuvia.

Tietääkö joku muuten saako simiä mitenkään palaamaan edelliseen elämänvaiheeseen? Eli esim. vanhusta takaisin aikuiseksi. Helpottaisi huomattavasti noiden tilanteiden uudelleenlavastusta.

perjantai 17. tammikuuta 2014

09. Kummallista käytöstä

Viimeksi tapahtunutta:
Teemu nauttii edelleen Tiian kanssa seurustelun tuomasta julkisuudesta, mutta alkaa kuitenkin ihmetellä Tiian kummallista käytöstä. Teemu tapaa myös mystisen Alicen, joka tuo mukanaan hieman yllättävää romantiikkaa. Alice kuitenkin katoaa yhtä nopeasti kun ilmestyikin.

-----

(Tästä osasta puuttuu paljon kuvitusta, sillä tietokone hävitti kuvat johonkin, enkä ole löytänyt siitä. Osa kuvista siis jälkikäteen lavastettuja, osa puuttuu kokonaan, joten tämä osa on enemmän tekstipainottoinen.)

-----

Teemu on edelleen ymmällään salaperäisen Alicen yllättävästä vierailusta, mutta päivät kuluvat, eikä naisesta kuulu mitään, joten Teemu alkaa vähitellen unohtaa Alicen ja tämän kummallisen käytöksen. Kenties kyseessä oli vain ylifanaattinen fani, joka halusi vain päästä Teemun lakanoiden väliin.


Arki palaa normaaliksi. Teemun maine kasvaa edelleen ja keikat ovat yhä valovoimaisempia ja suositumpia. Teemu nauttii olostaan valtavasti ja pistää lavaesiintymisiin kaikkensa. Uran huipulle on vielä matkaa ja Teemu on päättänyt jonain päivänä olla superkuuluisa ja superrikas. Se vaatii kuitenkin paljon töitä.


Teemu ja Tiia jatkavat edelleen suhdettaan, eikä Teemu mainitse Alicea sanallakaan. Tiia on edelleen kummallinen ja parin kommunikointi käydään pääosin puhelimitse. Teemu päättää ottaa härkää sarvista ja kutsuu Tiian luokseen.
 


"Minulla on tänään vapaapäivä keikkailusta, joten voisitko tulla poikkeamaan? Tiedän, että jokin vialla ja nyt saat luvan tulla tänne kertomaan sen heti!" Teemu vaatii Tiialta puhelimessa.
"Tuota, en oikein nyt pääse. Minulla on päivällä menoa. Sopisiko sinulle illalla auringon laskettua?" Tiia vastaa.


"Mikä ihme sinua oikein vaivaa? Väität aina, että sinulla on päivisin menoa, muttet silti saa koskaan mitään tehtyä. Et ole käynyt edes töissä. Välttelet minua jatkuvasti, en ole nähnyt sinua viikkoihin, kun vain parina iltana. Voisit tulla tänne nyt heti."


"Nyt ei sovi. Tulen illalla. Lopeta tuo etelu, elän elämääni aivan kuten haluan." Tiia näpäyttää ja lyö luurin Teemun korvaan.

Teemu jää tuijottamaan puhelintaan mykkänä. Tuollainen puhe ei ole todellakaan Tiian tyylistä. Onneksi Tiia sentään suostui tulemaan illalla, kai sekin on tyhjää parempi.
 

----

 
 
Illan tultua Teemu päättää laittaa Tiialle ruokaa tämän vierailua varten. Ehkä laadukas ateria saisi Tiian paremmalle tuulelle ja samalla toimisi hyvin tunnelmankohottajana ja rauhantarjouksena.


Pian ovikello soikin ja Teemu menee avaamaan. Tiia seisoo oven suussa ja on kerrankin saapunut paikalle. Hän ei kuitenkaan astu sisään. "Ajattelitko jäädä siihen seisomaan?" Teemu kysyy. Tiia näyttää hieman empivältä. "En ole koskaan ennen ollut sisällä kotonasi. Etkö pyydä minua sisään?"
"Mitä? En ymmärrä. Juurihan avasin oven ja kysyin jäätkö siihen seisomaan. Muodollisuuttako haluat? Hyvä on, tulisitko sisään." Teemu vastaa jo hieman kyllästyneenä Tiian kummalliseen käytökseen.


Tiia hymyilee ja astuu ovesta sisään."Haluaisitko syödä? Tein juuri grillattua lohta illalliseksemme." Teemu aloittaa kohteliaasti.


"Ei kiitos, söin juuri. Sitä paitsi siinä on valkosipulia, olen sille allerginen." Tiia kieltäytyy ruuasta.


"Tottakai söit juuri. Kuten aina viimeisten kuukausien aikana. Ja miten niin allerginen? Et ole kyllä ennen ollut."


"Allergia todettiin vasta hiljattain. Mistä sitä paitsi olisin voinut tietää, että teet ruokaa. Olisit ilmoittanut etukäteen, niin olisin voinut valmistautua." Tiia kohauttaa olkiaan.


"Ja kamalaa holhoamista. Miksi utelet tekemisistäni koko ajan. Älä aina jaksa, ihan kuin maailma nyt loppuisi sen takia, etten syö valkosipulilla höystettyä lohtasi."
Pikku hiljaa Teemua alkaa ärsyttää. Ensin Tiia välttelee häntä kaiket päivät ja käyttäytyy muutenkin omituisesti, sitten hän kieltäytyy Teemun vaivoin valmistamasta ruuasta vedoten muka allergiaan, jota ei varmasti ollut muutama kuukausi sitten ja nyt hän vielä kääntää koko asian Teemun syyksi. Mistä ihmeestä tuo kiukkuisuuskin on tullut? Ennen Tiia oli niin lempeä.


Rattaat alkavat pyöriä Teemun mielessä ja kauhistuneena Teemu alkaa käsittää, mikä on kenties vialla. "Nyt ymmärrän. Sinä olet vampyyri! Mi.. Si... Ei tämä..." Teemu änkyttää.
 


"No en todellakaan ole mikään vampyyri. Puhut aivan hulluja." Tiia väittää vastaan.
"Oletpas. Se selittää kaiken." Teemu käsittää ja nappaa pöydälle jääneen valkosipulin turvakseen.


Tiian ilme muuttuu. Poissa on entisen Tiian lempeä ilme, nyt Tiia vaikuttaa kovemmalta, pelottavammalta. Ehkä hieman loukkaantuneeltakin.


"Selvä, niin olenkin. Mitä sitten? Tämä tapahtui muutama kuukausi sitten, kun olin eräällä promokeikalla. Sen takia en ole käynyt päivisin ulkona, enkä syönyt. En voi, eikä minun tarvitse. Ravintoni on nyt jotain aivan muuta, kun grillattua lohta. Ei tämä ole iso juttu. Et uskoisikaan kuinka moni kaupungissa on vampyyri. Nytkö muka pelkäät minua? Mikään ei ole muuttunut."
 

Teemun ilme on kauhistunut. "Ai mikään en ole muuttunut? En todellakaan ole sopinut osallistuvani mihinkään tällaiseen. Enkä todellakaan aio seurustella minkään saastaisen verenimijän kanssa. Inhotat minua. Oletko edes elävä enää tai voitko hankkia lapsia? Ja miten urani käy, jos näyttäydyn jonkun vampin kanssa. Ei käy. Häivy, äläkä tule takaisin."


"Älä viitsi. Anna minun selittää. Luuletko, että halusin tätä? En. Nyt minun on kuitenkin elettävä sen kanssa. Ja pitkään elänkin, paljon pidempään kuin sinä. Nyt voimme ainakin olla rehellisiä, eikä minun tarvitse enää salailla asiaa sinulta." Tiia puolustautuu.

"En halua kuulla. Minua ei kiinnosta. Käskin häipymään. En halua enää nähdä sinua. Juttumme on ohi."
 

"Kadut tätä vielä. Tämä ei ole ohi. Muista, että olet nyt kutsunut minut kotiisi. Sinuna olisin varuillani, minua ei kohdella näin." Tiia vannoo marssiessaan raivostuneena ulos ovesta.

-----

Mitä tapahtuu seuraavaksi? Mitä Tiia aikoo tehdä? Onko Teemu todella vaarassa? Entä viime osassa nähty Alice? Mihin hän on hävinnyt? Vastauksia kysymyksiin kenties seuraavassa osassa.
 

tiistai 14. tammikuuta 2014

08. Lemmenlumoa

 
 Viimeksi tapahtunutta:
Vanhempansa teininä menettänyt Teemu kasvoi nuoreksi aikuiseksi ja päätti lähteä nyt tavoittelemaan unelmaansa laulajana. Julkisuuteen nousu ei ole kuitenkaan helppoa, joten Teemu päättää käyttää hyväkseen entistä koulukaveriaan Tiiaa julkkisstutuksensa kohottamiseen.

------
 
(Tästä osasta puuttuu paljon kuvia, joten tekstiä sitäkin enemmän. Jostain syystä osa kuvista on kadonnut jonnekin bittiavaruuteen, eikä niitä löydy mistään. Jouduin siis taas kerran vähän soveltamaan ja kikkailemaan ja hyppäämään joidenkin kohtien yli, kun tiettyjä tilanteita en pystynyt enää lavastamaan uudelleen.)
 
------
 
Teemun heilastelu Tiian kanssa on kohottanut huomattavasti Teemun julkkisasemaa ja on tuonut kaivattua noususuhdannetta Teemun laulajanuralle, josta Teemu nauttii täysin rinnoin.
 


 

 Superjulkkis Teemu ei ihan vielä ole, mutta kirkuva fanilauma seuraa silti Teemua tämän keikoille. Kenties syynä on Teemun uskomaton omistauminen uralleen ja valloittava lavakarisma.
 
 

Teemun mielestä oli myös aika vaihtaa hieman tyyliä. Teinitukka sai lähteä ja tilalle tuli hieman aikuisempi tyyli. Täytyyhän sitä nyt miehenkin vähän ulkonäköään hoitaa.
 
Tiian julkisuus on auttanut Teemua paljon, mutta Teemu alkaa huomaamaan, ettei enää tarvitsekaan välttämättä Tiian seuraa, vaan ihmiset huomavat ja tunnistavat hänet kaupungilla ilman Tiiaakin. Tiian seura on kyllä ihan mukavaa, mutta jotenkin Teemusta tuntuu, että Tiia on muuttunut. Jokin Tiiassa on erilaista. Hän on muuttunut kumman takertuvaksi ja jotenkin Teemusta tuntuu siltä, että jokin ei ole nyt ihan kohdallaan. Olisikohan aika siirtyä eteenpäin? Teemusta tuntuu, että Tiian seurasta saattaa olla pian haittaa enemmän kuin hyötyä. Teemu ja Tiia puhuvat edelleen päivittäin puhelimessa, mutta Tiia ei jostain syystä halua tulla koskaan vierailulle tai lähteä Teemun kanssa kaupungille päivisin. Tiian käytös alkaa olla hieman rasittavaa.
 
------

 
Yhtenä kylmänä syysaamuna Teemu on taas tuttuun tapaan hakemassa päivän lehteään, kun huomaa farkkutakkisen nuoren naisen pihallaan.
 

"Hei, olen Alice. Anteeksi, että seison pihallasi. Odotan ystävääni, jonka piti jo tulla hakemaan minut. Kähelin tässä edestakaisin, kun on hieman viileää."
 
 
"Sopisiko sinulle, jos tulisin sisälle odottelemaan? En ollut varautunut näin kylmään ilmaan ja ystäväni olisi todella pitänyt jo tulla?"
 
 
Teemu tuijottaa sanattomana lumoavan kaunista muukalaista, joka on eksynyt hänen pihalleen. Alicessa tuntuu olevan jotain suorastaan lumoavaa, eikä Teemu saa silmiään irti hänestä. Teemu on jo kutsumassa Alicea sisään, kun tämä aivan yhtäkkiä nappaa Teemun kuumaan suudelmaan. Teemu on suorastaan sulaa vahaa Alicen syleilyssä, eikä edes ajattele vastustavansa tätä huumaavaa naista. Kaikki ongelmat Tiian kanssa unohtuvat. Koko Tiia unohtuu.
 
 
Kaikki järkiajatukset ovat kadonneet Teemun päästä ja tilanne eteneekin hyvin pian makuuhuoneen puolelle.
 
 
"Moikka, minun täytyy lähteä nyt. Kyytini taisi saapua. Kiitos, kun sain tulla sisälle lämmittelemään. Katsellaan." Alice häipyy yhtä nopeasti, kun ilmestyikin Teemun ollessa täysin ymmällään. Mitä oikein tapahtui? Ei tämä ole normaalia käytöstäni. Kuin jokin lemmenloitsu olisi vallannut minut. Koko tapahtuma tuntuu Teemusta kuin unelta. Olisikohan se edes todellista.
 
 
Alice lähtee talosta äärimmäisen tyytyväisenä itseensä. Lumikin on sulanut Alice ja Teemun lyhyen kohtaamisen aikana. Kummallista.
 
Mitä on oikein tekeillä? Mikä Tiiaa vaivaa ja mitä Teemu aikoo tehdä asialle? Kuka Alice on ja mistä hän tuli? Ja miksi? Näemmekö häntä enää? Se selviää ehkä seuraavassa osassa.

perjantai 10. tammikuuta 2014

07. Julkkisjuoruja ja suuteloita

Teemu oli niin surun murtama molempien vanhempiensa menetyksestä, että loput hänen teini-iästään tuntuivat kuluvan kuin sumussa. Teemu meni kouluun ja tuli takaisin ja hoiti taloutta parhaansa mukaan toivoen, että vanhempien jättämät perintörahat eivät loppuisi kesken ennen aikuisuutta. Toivottavasti Teemu ei joutuisi alentumaan myymään omaisuuttaan maksaakseen laskuja tai saadakseen ruokaa jääkaappiin.


On siis aika siirtyä elämässä eteenpäin Nuoreksi Aikuiseksi. (Todellisuudessa unohdin ottaa kuvia Teemun teini-iästä, mutta älkää huoliko, mitään jännittävää ei tapahtunut)


Vihdoin koulunkäynti on ohi, Teemu ajattelee haettuaan todistuksensa kaupungintalolta. En varmasti lähde yliopistoon, (älä huoli Teemu, ei sinulla olisi varaakaan) vaan voin vihdoin aloittaa laulajanurani ja lähteä tavoittelemaan mainetta ja mammonaa.

----- ----- -----


Eräänä aamuna postinhakureissulla Teemu tapaa postilaatikolla vanhan koulukaverinsa Tiia Minkkilän.


"Terve. Kiva nähdä pitkästä aikaa. Mitä sinulle kuuluu?" Teemu kysyy Tiialta.
"Ihana nähdä sinua. Minulla menee oikein hyvin, olen nykyään pienoinen julkkiskin." Tiia vastaa ja ottaa Teemua käsistä kiinni innoissaan.


Hmm, kenties Tiian julkisuus voisi auttaa minuakin urallani, Teemu pohtii ja miettii samalla miten voisi käyttää tilaisuuden hyväkseen, kunnes muistaa Tiian kouluaikaisen ihastuksen.


"Kuule, minun täytyy tunnustaa jotain," Teemu sanoo ja ilman varoitusta nappaa Tiiasta kiinni ja antaa tälle kunnon suudelman. Tiia on hetken aikaa hieman hämmentynyt, mutta vastaa kuitenkin suudelmaan.


"Olen ollut aina ihastunut sinuun, mutten uskaltanut sanoa mitään koulussa," Teemu sanoo suudelman jälkeen Tiialle. Tiia on vieläkin niin mykistynyt, ettei saa sanaa suustaan, hymyilee vain.

Tiia ei kuitenkaan tiedä, että Teemulla on myös muut motiivit mielessään. Todellisuudessa Teemu ei ole niin kovin ihastunut Tiiaan, vaan haluaa käyttää tämän julkkisstatusta hyväkseen. Mutta voihan sitä tietenkin aina välillä vähän hauskaa pitää. Teemustahan on kehittynyt varsinainen naistenmies ja julkkishaukka.


Teemu huomaakin, että pian sana Tiian kanssa muiskuttelusta leviää ja Teemunkin julkisuusarvo nousee hieman. Pian Teemun vaivannäkö palkitaankin ja Teemu pääsee urallaan hieman eteenpäin ja esittämään ensimmäisen puistokonserttinssa.